Kaikki blogit puheenaiheesta Ateismi

Ateisti, elä ole agnostikko.

Uskontoon liittyvissä keskusteluista minua häiritsee termin “agonstikko” käyttö. Kyseinen termi on tuotu 1800 luvulla ikään kuin teisti /ateisti jaottelun väliin. Termi on huono ja mielestäni ateistin ei tulisi sitä käyttää sellaisenaan, kerron miksi.

 

Teismi tarkoittaa että jumalusko on ja ateismi vastaavasti että jumaluskoa ei ole.

Historian väärällä puolella olijat ja heidän tunnistamisensa

Kun olin nuori, elin kulttuurissa, jossa kristinuskoon kuuluminen oli normi. Kirkko brassaili rippikoulutilastoillaan ja suurin osa kuului kirkkoon. Lukiossa en edes tiennyt ainuttakaan julkiateistista opiskelijaa. Kun valitin aiheeseen liittyvistä oikeuksista puhuttiin, signaali oli että ateismi oli niin marginaalista, että sillä ei ole mitään merkitystä. Hieman myöhemmin ateismi oli muoti-ilmiö, ja esimerkiksi uskonnonharjoittamiseen osallistuttaminen oli käytännössä sitä että he olivat vain naurettavan pikkumaisia.

"Pelastakaa sotamies Enbuske!"

Median monitoimi-mies - vai pitäisikö sanoa peräti "-taistelija" - Tuomas Enbuske kutsuu kolumninsa (IL 5.4.2019) lukijoita rukoilemaan häntä uskoon. Hän kutsuu myös itseään "kiilusilmäiseksi ateistiksi", joka ilmeisesti on päätynyt ajattelussaan toteamaan ateismin suurjumalan "Tyhjyyden"- tyhjyydeksi - niinkuin vanha kansakin on todennut: "Tyhjän saa pyytämättäkin."

Maailmankuvakritiikistä

Kävin hyvin erikoisen väännön erään "kirkollisen" kanssa. En voi tavoistani poiketen mainita hänen nimeään tässä yhteydessä, koska hänellä on ollut tapana vaatia blogikirjoitusten poistoja jos hänen nimensä mainitaan. Tämä on toki ymmärrettävää. Hän sanoo facebookin suljetuissa ryhmissä ja kasvokkainkommentointi -messengertyylisissä paikoissa asioita samalla kun hänellä on tiettyä statusta kirkossa. Hänellä on melko paljon menetettävää.

Tarvitaanko uskontoja ja mihin, hyvään vai pahaan ?

Monien kuulee sanovan, että maailma olisi paljon parempi paikka ilman uskontoja, koska uskontojen nimissä on tehty niin paljon pahaa ja uskontoja on käytetty ja käytetään henkilökohtaisen ja poliittisen vallan ja ahneuden välineenä. Ihmisellä on kuitenkin luonollinen tarve ymmärtää oman olemassaolonsa ja kaiken ympärillään olevan merkitystä. Ajatus siitä että tänne syntyisi sattumalta tuntuu lohduttomalta. Syntyä, elää ja kuolla ja kaikki olisi siinä. Joku kuolee jo ennen syntymäänsä ja toinen elää pitkän ja hyvän elämän ja jonkun elämä on pelkkää kärsimystä.

TARVITAANKO USKONTOJA JA MIHIN, HYVÄÄN VAI PAHAAN ?

Monien kuulee sanovan, että maailma olisi paljon parempi paikka ilman uskontoja, koska uskontojen nimissä on tehty niin paljon pahaa ja uskontoja on käytetty ja käytetään henkilökohtaisen ja poliittisen vallan ja ahneuden välineenä. Ihmisellä on kuitenkin luonollinen tarve ymmärtää oman olemassaolonsa ja kaiken ympärillään olevan merkitystä. Ajatus siitä että tänne syntyisi sattumalta tuntuu lohduttomalta. Syntyä, elää ja kuolla ja kaikki olisi siinä. Joku kuolee jo ennen syntymäänsä ja toinen elää pitkän ja hyvän elämän ja jonkun elämä on pelkkää kärsimystä.

Jyrkkä uskontokielteisyys sopii ainakin teineille ja älyllisesti laiskoille

Ateisti tässä terve. Mielestäni uskonnollisten ihmisten pitäminen urpoina vain siksi, että he uskovat asioihin, joihin en itse usko, ilmentää useimpien aikuisten tapauksessa silkkaa älyllistä laiskuutta. Se voi toki olla hyvinkin tarpeellinen vaihe käydä läpi vaikkapa uskontoon indoktrinoidulle teini-ikäiselle, joka on ensimmäistä kertaa löytänyt sellaisia näkökulmia, jotka auttavat kyseenalaistamaan dogmia, ja ehkäpä kokenut vapautumista uskonnon kahleista.

Kirkko, rukous ja virsi kuuluvat suomalaisten arkeen

Suomalaisista evankelisluterilaisen kirkon jäseniä on tätä nykyä hieman yli 71 prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla kirkkoon kuuluu noin 80-90 prosenttia asukkaista. Länsimaisittain olemme hyvin uskonnollista kansaa.

Mikä voisi yhdistää ateistin ja kreationistin?

Mikä voisi yhdistää ateistin ja kreationistin?  Eivätkö nämä ole toisilleen vastakkaisia aatteita? Voiko kreationisti ja ateisti toimia samassa puolueessa, ajaa samoja asioita, toimia yhdessä kaikkia muita puolueita vastaan. Muut puolueet voivat olla kristillisiä, kuten kristillinen liitto tai vähemmän kristillisiä, kuten vasemmistoliitto.  

 

Ateisti Jerusalemissa

Jos maapallon koko ikä  (n. 4,5 miljardia vuotta)  suhteutettaisiin pianon koskettimistoon niin että maapallon synty on ensimmäinen ja matalaäänisin kosketin, niin ihminen -homo sapiens- on tullut maailmaan vasta viimeisellä, korkeaäänisimmällä koskettimella. Tai itse asiassa senkin puolivälin jälkeen.   Ensimmäiset yksisoluiset elämänmuodot ilmestyivät näppäimistön puolivälin paikkeilla.  

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä